Dante Alighieri on vuosina 1265-1321 elänyt italialainen kirjailija sekä runoilija. Poiketen muista keskiajan kirjailijoista, Dante kirjoitti suurimman osan tuotannostaan kansankielellä eli italiaksi. Sen vuoksi häntä onkin kutsuttu myös Italian kirjakielen isäksi. Dante Alighieri on nyyäänkin tunnettu nimi ja hänen kuvansa on jopa Italian kahden euron kolikoissa.
Tunnetuin Dante Alighierin kirjoista, Divina Commedia eli Jumalainen näytelmä on puolimatkassa elämässään olevan minäkertojan eli Danten matka Helvetin ja Kiirastulen kautta Paratiisiin. Kirjan alussa hän on eksyneenä metsään, jossa tapaa antiikin Rooman ehkäpä tunnetuimman runoilijan, Vergiliuksen. Vergilius johdattaa Danten läpi Helvetin ja Kiirastulen, sillä Dante ei olisi yksin matkasta voinut selviytyä. Paratiisiin Dante saa oppaakseen nuorena kuolleen rakastettunsa, Beatricen.
Helvetti on kuvailtu suppilon muotoiseksi kärsimysten pesäksi. Se sisältää esikartanon sekä yhdeksän piiriä. Ensimmäisissä piireissä ovat kastamattomat sekä lievimpiä syntejä tehneet kuten himoitsevat, mutta mitä alemmas päästään, sitä syntisempiä tulee vastaan ahmateista laiskoihin, väkivaltaisiin, vilpillisiin ja lopulta pettureihin asti. Suppilon pohjalla on jäätä itkevä Saatana pureskelemassa pahimpia pettureita, Jeesuksen pettäjää Juudasta sekä Caesarin murhaajia Brutusta sekä Cassidiusta. Helvetissä jokainen kärsii ironisesti juuri siitä synnistä, mihin itse syyllistyi eläessään.
Danten ja Vergiliuksen ohitettua Saatana, he tajuavat ohittaneensa samalla maan keskipisteen ja kapuavansa Helvetin kaivamisesta saadun maan muodostamaa vuorta, Kiirastulea. Se sijatsee saarella ja sisältää seitsemän piirin lisäksi kaksi pengertä. Kiirastulen piireissä matkalla kohti kirkastumista ovat kaikki seitsemän kuolemansyntiä. Toisin kuin Helvetti, Kiirastuli ei ole ikuinen paikka. Sitä kavutaan synnit kirjoitettuna otsaansa kohti vuoren huipulla sijaitsevaa Paratiisia. Otsa puhdistuu sen mukaan millä piirillä on, monet ovat kuitenkin jämähtäneet tietylle tasolle. Päästyään Vergiliuksen kanssa seitsemännen tason ohi, Danten on jatkettava viimeinen vaihe kirkastukseen yksin.
Vuoren huipulla ei ole oikeaa maallista paratiisia, vaan se on kuvattu elämyksestä syntyvänä paikkana, samana vihreänä lehtona, jossa Eeva ja Aatami muinoin elivät. Maallisessa taivaassa Dante kohtaa vihdoin Beatricen. Maallisesta paratiisista noustaan huomaamattomasti kohti oikeaa taivaallista autuutta, kohti Jumalaa. Paratiisin kehät kiertävät maata ja yhdeksännen sfäärin takana on vain ääretöntä liikettä mitä ei voi erottaa Jumalasta.
Keskiaika oli hyvin uskonnollista aikaa ja siksi Jumalainen näytelmä kuvastaa sitä loistavasti, jo Helvetti, Kiirastuli sekä Paratiisi kertovat sen. Myös Juudaksen maininta syvimmällä Helvetissä sekä Eevan ja Aatamin maininta korkeimmalla maallisessa paratiisissa puhuvat hengellisyydestä. Keskiajan ihmisen maailmankuva perustui kirkon opetuksiin ja kirjassa näkyy hyvin hierarkinen ajatelu tapa kahdesta hallitsevasta voimasta; Jumalasta ja Paholaisesta.
Myös kirjan runomuotoisuus viestii myöhäiskeskiajan Italian runouden kukoistuksesta. Se ei ole aivan tyypillinen runoromaani, mutta sisältää kuitenkin rakkaustarinan ja oli osa aikansa viihdeteollisuutta.
Kirjan huomaa olevan kirjoitettu myöhäiskeskiajalla myös sen renessanssia pohjustavista piirteistä. Renessanssi ihaili antiikin aikaa ja kirjan yksi keskeisimmistä henkilöistä, Vergilius oli antiikin merkittävimpiä kirjailijoita.
